
Suurlähetystö palvelee toimialueellaan Syyriassa, Jordaniassa, Libanonissa ja Irakissa asuvia Suomen kansalaisia ja Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia Suomen viranomaisia koskevissa asioissa. Palvelut perustuvat konsulipalvelulakiin. Suurlähetystöt voivat avustaa myös muiden Pohjoismaiden ja EU-maiden kansalaisia yhteistyösopimusten puitteissa. Konsulipalvelut ovat ensisijaisesti neuvontaa ja ohjausta.
Suurlähetystön konsulipalvelutehtäviä ovat mm. passi- ja kansalaisuusasiat, notaaripalvelut, asevelvollisuusasiat ja tilapäisesti edustuston toimialueella oleskelevan hädänalaiseen asemaan joutuneen avustaminen. Suurlähetystö antaa myös tietoa viranomaisten palveluista yleisesti ja neuvoo oikeudellisten tai hallinnollisten asioiden yleisistä menettelytavoista Suomessa sekä tiedottaa edustuston toimialueen matkustusolosuhteista matkustustiedottein. Suurlähetystön tehtävä on myös avustaa muita Suomen viranomaisia järjestämällä esimerkikiksi Suomen vaalien ennakkoäänestykset toimialueellaan sekä välittämällä tietoja väestörekisteriin.
Suurlähetystön päivystys virka-ajan ulkopuolella arki-iltaisin ja viikonloppuisin on Helsingissä ulkoasianministeriössä +358-9-160 55551
Kriisitilanteen, kuten suuronnettomuuden, luonnononnettomuuden, ympäristöonnettomuuden, sodan, sisällissodan tai muun kriisitilanteen sattuessa tai uhatessa suurlähetyöstö avustaa toimialueellaan oleskelevia Suomen kansalaisia tai Suomessa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia.
Suurlähetystö on laatinut valmiussuunnitelman, jonka tarkoituksena on auttaa suomalaisia poikkeustilanteissa. Suomen kansalaiset ovat ensisijaisesti aina itse vastuuussa omasta turvallisuudestaan ja valmiussuunnitelman toimenpiteisiin osallistuminen on täysin vapaaehtoista.
valmiussuunnitelma (rtf, 159kB)
Suurlähetystö suosittelee, että Syyriassa, Libanonissa, Irakissa ja Jordaniassa asuvat Suomen kansalaiset ilmoittavat henkilötietonsa suurlähetystölle. Myös maissa väliaikaisesti oleskelevia kehotetaan ilmoittamaan suurlähetystölle yhteys- ja matkatietonsa.
Henkilötietojen antaminen on vapaaehtoista. Saatuja henkilötietoja käsitelllään luottamuksellisesti tietosuojasäännösten ja konsulipalvelulain mukaisesti.
Henkilötietojen ilmoittaminen etukäteen edustustoon käy kätevimmin oheisten lomakkeiden avulla. Kaavakkeen voi lähettää allekirjoitettuna joko faksitse tai skannattuna sähköpostin liitteenä tai sen voi jättää henkilökohtaisesti suurlähetystöön.
henkilötietojen rekisterilomake - aikuinen (rtf, 167kB)
henkilötietojen rekisterilomake - alaikäinen (rtf, 97kB)
Kunniakonsulit voivat ohjata ja avustaa yhteydenpidossa paikallisiin viranomaisiin, joskin kunniakonsulaattien avustusmahdollisuudet ovat rajoitetut. Suomella ei ole kunniakonsulaattia Irakissa.
Lattakia
8th of March Street
P.O.Box 14
Lattakia
puh +963 41 470171/2/3
fax: +963-41-470175
Aleppo
Shouhada Street
P.O.Box 142
Aleppo
puh: +963-21-2123001/2/3
fax: +963-21-2123007
No 40 Abdelraheen Al-Haj Moh’d Street
Al-Swefiyeh, Annab
Amman
puh: + 962-6-582 4607, 5825960
fax : +962-6-582 4726
30 Rue Badaro, Imm. Chaoui, 3rd floor
P.O.Box 11
7956 Beirut
puh.+961-1-387804, 395659,383646
fax: +961-1-387307